Kuka minä olen?

Hei!

Olen Hanna Roihu.

Koulutukseltani olen voimavarakeskeinen perhe- ja paripsykoterapeutti, psykiatrinen sairaanhoitaja, seksuaalineuvoja ja seksuaaliterapeutti. 

Olen tehnyt töitä nuorisopsykiatrisen erikoissairaanhoidon parissa yli 15 vuotta. Työskentely on tiiviistä yhteistyötä nuorten, perheiden, erilaisten yhteistyöverkostojen, sekä moniammatillisen tiimin kanssa. Viimeisimmät vuodet olen tehnyt erikoissairaanhoidossa pääosin perheterapiaa. 

Minulla on myös kokemusta psykiatrisesta, kodeissa tapahtuvasta perhetyöstä sekä vapaaehtoistyönä tapahtuvasta, seksuaaliterapeuttisiin kysymyksiin liittyvästä puhelin- ja nettineuvonnasta.

Kaiken kaikkiaan työssäni olen tavannut aikuisia, nuoria ja lapsia erilaisissa kokoonpanoissa.

Psykoterapian ja kaikkien keskustelutapaamisten lähtökohtana on luottamuksellinen ja hyvä yhteistyösuhde. Pidän tärkeänä sitä, että tapaamisissa kaikki tulevat kuulluiksi ja sitä, että voimme keskustella juuri sinulle/teille tärkeistä teemoista. Näin voimme etsiä yhteistä ymmärrystä, pohtia, mistä tilanteessa on kysymys, sekä kulkea kohti yhdessä määrittelemiämme tavoitteita.

Perhe- ja paripsykoterapian sekä yksilökeskusteluiden kesto voi vaihdella. Tapaamisia voi olla viikoittain, joka toinen viikko, tai harvemmin, juuri teidän tarpeiden mukaan. Jo muutama tapaaminen voi tuoda apua tilanteeseen. Joskus terapeuttinen matkamme voi kestää pidempäänkin. Tapaamisten kokoonpanot voivat myös vaihdella. 

Elämä on matka. Me kaikki saatamme tarvita joskus reittiemme tarkastelua. Mietitään yhdessä. Ota yhteyttä.